Kestävyyslajien urheiluvammat aiheutuvat yleensä alavartaloon ja -raajoihin. Nämä vammat ovat yleensä pehmytkudosvammoja mutta myös luuston rasitusmurtumia voi esiintyä. (Aalto 1981, 96-97.)
Luuston rasitusmurtumien diagnosointia vaikeuttaa niihin liittyvän kivun epämääräinen sijainti. Kestävyysjuoksijoiden luuston rasitusmurtumat ovat hoidollisesti helpompia kuin pehmytkudosvammat (iho-, lihas-, nivel- ja jännevammat sekä mustelmat). (Aalto 1981, 97-98.)
Kestävyyslajeissa urheiluvammojen syntyminen voidaan suurelta osin ennaltaehkäistä sillä, että harjoittelun teho kehittyy nousujohteisesti ja niin, ettei kehon kuntotasoa ylitetä. Varusteisiin ja harjoitteluolosuhteisiin on myös kiinnitettävä huomiota, sillä esimerkiksi pimeys ja kylmä tai lämmin sää lisäävät vammariskiä. Urheilijan tapaturma-alttiuteen vaikutta myös hänen henkinen tilansa. (Aalto 1981, 104-106.)
KIRJALLISET LÄHTEET:
Aalto, Timo. 1981. Valmennuksen ohjelmointi. Jyväskylä: Oy Scandia kirjat Ab.
Onhan yhä jaloviinaa
12 vuotta sitten