tiistai 14. huhtikuuta 2009

Coghlanin ajatuksia juoksuharjoittelusta

Eamonn Coghlan on irlantilainen kestävyysjuoksija. Kenny Moore kertoo hänestä kirjassaan Suuret juoksijat – Haamumailista Moskovan olympialaisiin. Tämä kirjoitus kertoo Coghlanin juoksuharjoittelua koskevista ajatuksista.

Päivä tulee, päivä menee, Jumala lähettää sunnuntain (irlantilainen sananlasku).

Coghlan osallistui ensimmäiseen kilpailuunsa 11-vuotiaana, vaikka järjestäjät sanoivat hänen olevan liian nuori ja liian uusi juoksuseuran jäsen. Hän voitti mailin maastojuoksun ja järjestäjät olivat järkyttyneitä. (Moore 1984, 218.)

Coghlanin juoksijatoveri J.P. Murray sanoi: ”Televisiossa ei mainosteta mitään hyvää, ei auringonlaskuja, ei tuoreita hedelmiä, ei sateenkaaria. Ei edes naisia heidän itsensä vuoksi.” Murrayn mukaan yhteiskunta vastustaa kaikkea ensiluokkaista. Juokseminen on luonnollinen ja alkuperäinen asia mutta se tahdotaan rappeuttaa muuttamalla se ”hölkäksi.” (Moore 1984, 215.)

Coghlanin päämäärä oli nauttia juoksemisesta, ja juosta kilometri toisensa perään. Jos nuori juoksija ei nauti juoksemisesta, hän kyllästyy, ja lopettaa kilpailemisen 17-vuotiaana. Coghlanin valmentajana toimi Gerry Farnan, joka ei siedä ihmisiä, jotka kiusaavat lapsia. Hän ymmärtää sen, että lapset tarvitsevat leikkiä säilyttääkseen intonsa. (Moore 1984, 208 – 209.)

Coghlanin mielestä amerikkalaisten ja irlantilaisten ero on siinä, että amerikkalaiset näyttävät haluavansa yrittää parhaansa ja saavuttaa haluamansa tekemällä työtä sen eteen, kun taas irlantilaiset pyrkivät saavuttamaan mahdollisimman paljon mahdollisimman vähällä vaivalla. Irlannissa lakon syynä voi olla ahneus, ei pyrkimys oikeudenmukaisuuteen. (Moore 1984, 216.)

Coghlan juoksi noin 70 % harjoituksista pehmeässä maastossa säästääkseen jalkojaan kovan juoksualustan aiheuttamilta iskuilta. Harjoitteluohjelma koostuu sisä- ja ulkoratakausien välillä kestävyysharjoittelusta. Harjoituksissa on ensin vaativa harjoitus kukkuloilla ja sen jälkeen palauttavan harjoituksen päivä. Harjoittelupäivästä riippumatta harjoituksiin kuuluu juoksu nopeutta vaihdellen. (Moore 1984, 218.) Parantunut kestävyys näkyy siitä, että aikaisemmin vaikealta tuntunut harjoitus muuttuu virkistäväksi (Moore 1984, 225).

Coglanin juoksutyyliin kuulu vähäinen käsien käyttö. Hänen askeleensa on kokeneen kestävyysjuoksijan askel jossa kantapää koskettaa tietä polvet yhä hiukan koukussa. Hänen askellustapansa ei paljasta vastustamatonta loppukiriä ja sitä voi arvostaa vain hän joka on joutunut sen uhriksi. (Moore 1984, 226.)

Coglanin hierojan Barney Crosbien mukaan uinti ja juoksu eivät sovi yhteen. Hän toteaa myös, että ”kestävyyttä saa juoksemalla 110 – 13o kilometriä viikossa, mutta sitkeyttä saa pikajuoksuharjoittelulla.” (Moore 1984, 224.)

Coghlan pitää menestyksensä salaisuutena kilpailuhenkisyyttä, ei sitä, että se olisi pelkkää huvia ilman tavoitteita. Kilpailuhenkisyys tarkoittaa hänelle tahtoa tehdä paras mahdollinen. Voittoon pyrkiminen ei ole hänen mielestään aina juoksemisen ainoa tavoite. Kilpailuhenki sytyttää Coghanin kärsivällisen kestävyysjuoksijan sisällä uinuvan pikajuoksijan räjähtävään loppukiriin. (Moore 1984, 220.)

Coghlan toteaa, että hänen menestyksensä oli vain sitä, että hän antoi päämääriensä saapua hänen luokseen. Hän puhuu työnteon merkityksestä vailla kuvitelmia siitä, ettei harjoituksen laiminlyönti yhtenä päivänä johtaisi harjoittelun jatkuvaa laiminlyömiseen. Ei-urheilija ei yleensä ymmärrä tätä asiaa. (Moore 1984, 216.)

Coglanin mielestä hyväksyminen on eri asia kuin periksi antaminen. ”Yrittämisen tuskan hyväksyminen on kaikkein raainta. Tappion tai menestyminen hyväksymisessä ei ole eroa. Ihmisellä on vain yksi elämä, ja on tiedettävä, milloin sen kontrolliyrityksistä ei ole hyötyä. Silloin on vain lopetettava turha huolehtiminen.” (Moore 1984, 226 – 227.)

Pohdinta: Asiaa, TV:ssä ei todellakaan mainosteta mitään todella tarpeellista. Tekisi mieli juosta Irlannissa. Ja kun tekee työtä, josta pitää, sitä parempaa huvia ei olekaan.

Yrittäminen on aina tuskallista, koska yrityksen tulosta ei tiedä. Voitto tai konkurssi on piste yrittämiselle, ja lopputuloksen tietäminen on aina helpompaa kuin sitä edeltänyt epätietoisuus.

Hyvä kuvaus kestävyysjuoksijan askeleesta. Ja murskaava loppukiri, sekin olisi hyvä osata.

PAINETUT LÄHTEET:
Moore, Kenny. 1984. Suuret juoksijat – Haamumailista Moskovan olympialaisiin. Suomentanut Matti Hannus. Hämeenlinna: Karisto. (Lainattu Oulun kaupinkirjasto maakuntakirjasto, Karjasillan toimipiste).