Bowermanin ajatuksia juoksuharjoittelusta

William J. Bowerman on kestävyysjuoksijoita valmentanut amerikkalainen. Kenny Moore kertoo hänestä kirjassaan Suuret juoksijat – Haamumailista Moskovan olympialaisiin. Tämä kirjoitus kertoo Bowermanin juoksuharjoittelua koskevista ajatuksista.

Yksilölaji vaatii urheilijalta enemmän älykkyyttä ja vastuunottoa kuin joukkuelaji. Yksilölajissa urheilija on yksin vastuussa kaikista toimistaan, joukkuelajissa vastuuta ei välttämättä koeta omakohtaisena. (Moore 1984, 59.) Mooren itsensä mukaan [maasto]juoksun ja joukkuelajien [tässä: amerikkalainen jalkapallo] harrastajien välillä on emotionaalisia ja filosofisia eroja. Lisäksi urheilijalla tulee olla tietyt lajin vaatimat fyysiset ominaisuudet menestyäkseen. (Moore 1984, 59.)

Koulutus on etusijalla urheiluun verrattuna, kukaan ei voi olla urheilija koko ikäänsä. Ennen kuin juoksija kuuntelee hänelle annettuja ohjeita, on herätettävä hänen mielenkiintonsa. Mielenkiinnon herättämisessä ovat sallittuja epätavallisetkin keinot jos ne havahduttavat juoksijan mielenkiinnon. Ilman juoksijan mielenkiintoa on turha jakaa tietämystä. (Moore 1984, 59.)

Tehtävälleen omistautunut urheilija osaa laatia itse yksityiskohtaiset harjoitussäännöt (Moore 1984, 59). Valmennuksen perusta on kunkin urheilijan yksilöllisen kehityksen optimointi urheilijalle henkilökohtaisesti räätälöidyllä harjoitusohjelmalla kahden tai kolmen viikon jaksoina. Yhteisharjoittelu juoksussa kehittää vain keskitason juoksijaa. Samantasoisetkin juoksijat kehittyvät parhaiten harjoitellessaan pääosin erikseen. (Moore 1984, 63.)

Juoksijan on ymmärrettävä harjoittelun periaatteet ja niiden taustalla oleva teoria. Näin juoksija voi kehittyä ajan myötä omaksi valmentajakseen. (Moore 1984, 63.)

Paras tulos harjoittelusta saavutetaan silloin, kun harjoitellaan järkevästi. Harjoituksien määrän korostaminen johtaa ylirasitukseen ja vammautumisiin. Vaativien harjoitusten jälkeen on keholle annettava aikaa palautua. (Moore 1984, 63.)

Juoksuvalmennuksessa on koko ajan luotava uusia keinoja ja tapoja parantaa harjoittelun sisältöä. Luovuus ja laaja yleissivistys auttavat keksimään aikaisempaa tehokkaampia menetelmiä. (Moore 1984, 62.)

Ihminen kilpailee jokaisella hengenvedollaan, mutta voittaminen on eri asia kuin kilpaileminen. Kilpailemisen tarkoitus on opettaa ihmiselle maailman, elämän, muiden ihmisten ja itsensä tuntemusta. Nämä asiat opitaan kilpailutilanteisiin liittyvien reaktioiden kautta. Urheilijana kehittyminen ei ole mahdollista ilman halua voittaa. (Moore 1984, 63-64.)

Muutokset tekevät aina kipeää. Toisinaan muutokset tuottavat kuitenkin vähemmän tuskaa kuin se, että ei tee muutoksia. (Moore 1984, 55.)

Pohdinta: Yksilölajissa urheilija on ennen kaikkea yksilö. Jos harjoittelee muun kuin itsensä lähtökohdista, kehittyminen urheilijana on vaikeaa. Jos ei hyväksy kilpailua eikä tahdo voittaa, käy huonosti. Sopeutuminen olosuhteisiin parhaalla mahdollisella tavalla on vaativuudestaan huolimatta paras tapa välttää kipua pitkällä aikavälillä.

PAINETUT LÄHTEET:
Moore, Kenny. 1984. Suuret juoksijat – Haamumailista Moskovan olympialaisiin. Suomentanut Matti Hannus. Hämeenlinna: Karisto. (Lainattu Oulun kaupinkirjasto maakuntakirjasto, Karjasillan toimipiste).