Elimistön lämmönsäätely

Hermosto on elimistön toiminnan jatkumisen mahdollistava säätelyjärjestelmä, joka vastaanottaa informaatiota elimistön sisältä ja ulkopuolelta. Hermosto käsittelee, varastoi ja käyttää tätä tietoa elimistön toiminnanohjaukseen. (Huttunen, Simonen, Kangasniemi & Paajanen-Mannila 1990, 127.)

Heijaste eli refleksi on hermoston toiminnan perusmuoto, jossa ärsyke tuottaa tietyn toiminnan. Lämmönsäätely on mutkikas refleksinkaltainen hermotoiminnan muoto. (Huttunen, Simonen, Kangasniemi & Paajanen-Mannila 1990, 127, 131.)

Elimistön lämmönsäätelykeskus sijaitsee väliaivojen alaosassa ja se saa tietoa ihon pinnalta ja itse aivoissa sijaitsevista lämpöreseptoreista. Aivojen lämpöreseptorit mittaavat veren lämpötilaa. Lämpötilatietojen perusteella ohjataan tilanteen mukaan luustolihaksia somaattisen hermoston kautta, ihon verisuonten seinämälihaksia autonomisen hermoston kautta ja kilpirauhashormonin tuotantoa. (Huttunen, Simonen, Kangasniemi & Paajanen-Mannila 1990, 127, 131 – 132, 160.)

Hypotermia (ruumiin vajaalämpöisyys) on elimistön epätyypillisen alhainen lämpötila (alle 35 – 36 astetta Celsiusta). Hypotermia ensimmäisiä oireita ovat väsymys, lihasjäykkyys ja sekavuus. Hoitamaton vajaalämpöisyys johtaa tajuttomuuteen, aivojen vaurioitumiseen ja kuolemaan. Hypotermiaa esiintyy tavallisimmin lapsilla (vastasyntyneet, keskoset, sairaat) ja vanhuksilla. (Järvinen, Hultin & Myllykoski 1984, 138.) Elimistön vajaalämpöisyyttä arvioitaessa mittaaminen suoritetaan rektaalilämpömittarilla tai muulla sisäelinten lämpötilan mittalaitteella.

Hypotermialla voidaan tarkoittaa myös hoitotoimenpidettä, jossa potilaan kehonlämpöä alennetaan hoitotarkoituksessa keinotekoisesti. Hypotermian tarkoituksena voi myös olla potilaan hapentarpeen vähentäminen laajan aivo- tai sydänleikkauksen aikana. (Järvinen, Hultin & Myllykoski 1984, 138.) Hypotermian tavoite voi olla potilaan tajunmenetys (Tiainen, Väänänen, Leskinen, Mäkelä, Mäkinen & Pöyhönen 1983, 425).

Lämpöhalvaus on tila, jossa elimistön lämmöntuotanto on suurempi kuin elimistöstä poistuvan lämmön määrä. Lämpöhalvauksessa tajunta hämärtyy verenkierto-, hengitys- ja aineenvaihduntahäiriöiden vuoksi. (Tiainen, Väänänen, Leskinen, Mäkelä, Mäkinen & Pöyhönen 1983, 707).

Pohdinta: Kun lukee näinkin yleisluontoisen kuvauksen elimistön lämmönsäätelyn fysiologiasta, niin ei enää ihmettele, miksi lapset, vanhukset ja huonokuntoiset oululaiset ihmettelevät paidaton juoksija oulu paidattomuutta. Koska lapsen, vanhuksen tai huonokuntoisen oululaisen elimistön lämmönsäätely ei kykene ”hanskaamaan” alhaisia lämpötiloja, niin kyllä se, että jonkun toisen ihmisen elimistön lämmönsäätely on normaalia tasoa, ihmetyttää.

Lähteissä ei suoraan sanota sitä, että alilämpöisyydellä tarkoitetaan elimistön sisäelinten ja aivojen liian alhaista lämpötilaa. Raajat kestävät alilämpöisyyttä paremmin kuin sisäelimet. Elimistön ääriosat ovat kuitenkin tilanteesta riippuen alttiita paleltumiselle.

Kylmälajeja ei saa harrastaa jos ei tiedä mitä tekee ja osaa välttää paleltumat. Henkilön on tunnettava elimistönsä kyky selviytyä kulloinkin vallitsevasta kylmästressistä. Niinpä, ”ei ohjeet nuorille ole niin kuin muorille (iästä ja sukupuolesta riippumatta)”.

PAINETUT LÄHTEET:

Huttunen, Jussi, Simonen, Olli, Kangasniemi, Irmeli & Paajanen-Mannila, Anita (toim.). 1990. Suomalainen lääkärikeskus osa 3. Espoo: Weilin+Göös.

Järvinen, Klaus, A. J., Hultin, Holger & Myllykoski, Kosti (toim.). 1984. Terveyden ABC – kotilääkäri neuvoo. Belgia: Oy Valitut Palat – Reader’s Digest Ab.

Tiainen, Jorma, O., Väänänen, Juha, Leskinen, Juhani, Mäkelä, Pekka, Mäkinen, Raili & Pöyhönen, Otto (toim.). 1983. Tietojätti – Gummeruksen yksiosainen tietosanakirja. Jyväskylä: Gummerus.