keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Harjoittelutasapaino

Tasapainossa oleva valmennus on sitä, että harjoittelua vastaa juuri sama määrä palautumisen mahdollistavaa lepoa. Harjoittelun ylimäärä tuottaa liikarasituksen ja levon ylimäärä matalan suoritustason. (Pekola 2003, 15 – 16.)

Sekä ennen voimakkaita rasitustilanteita että niiden jälkeen on levättävä. Ennakoivaa lepoa ennen kilpailua kutsutaan viimeistelyjaksoksi. Myös ennen kovaa harjoitusta on annettava elimistön kerätä voimia. Myös vaativa harjoitus edellyttää palautumista. (Pekola 2003, 15 – 16.)

Kestävyysjuoksua tulisi harjoitella suhteellisen rennosti. On nukuttava riittävästi ja tulehdussairauksien aikana ei saa harjoitella. Ikääntymisen aiheuttama elimistön palautumisajan piteneminen on otettava huomioon. Ammattijuoksijan on pidettävä 2 kuukauden kevyempi kausi vuosittain. Juoksija voi harjoittelunsa pienemmän rasittavuuden johdosta juosta ilman tätä vähempikuormituksellista kautta. (Pekola 2003, 16 – 17.)

Leonardo da Vincin mukaan loputon puurtamisesta on seurauksena harkintakyvyn katoaminen. Stressi tekee tyhmäksi. Lepo palauttaa arvostelukyvyn. (Pekola 2003, 17.)

Pohdinta: Riittävän kovan harjoittelurasituksen ja ylirasituksen välinen raja on ohut. Ylirasituksen aikana elimistö pyrkii korjaamaan rasitusstressin stressihormonituotannolla, ja niistä johtuen ylirasituksen merkit peittyvät. Jos tätä ei tunnista, kudoksiin syntyy rasitusvammoja, ja näin harjoitteluun seuraa pakollinen tauko.

Harjoittelu ja itse kilpailutilanteet olisi osata suunnitella ja vielä läpi maltillisesti. Elimistön ylikuormittaminen, ”itsensä repiminen”, voi olla harkittua ja silloin on hyväksyttävä sen seuraukset. Ihmiselle on annettu vapaa tahto.

KIRJALLISET LÄHTEET:
Pekola, Tapio (toim.). 2003. Maraton. Forssa: Juoksija-lehti.

Viimeistelyjakson ravinto

Suoritusvalmius kestävyyslajeissa perustuu osaltaan myös kolmen viimeisen viimeistelypäivän hiilihydraatteja sisältävään ravintoon jolla varastoidaan energiaa lihaksiin ja maksaan glykogeenina sekä vereen glukoosina. Ilman näitä energiavaroja juoksijan suoritusvalmius jää huomattavasti alle teoreettisesta ihannetasosta. (Pekola 2003, 134 – 135.)

Juoksijan perusravitsemuksessa tulisi suosia niin sanottuja hitaita hiilihydraatteja. Nämä hiilihydraatit siirtyvät elimistön käytettäväksi hitaammin kuin niin sanotut nopeat hiilihydraatit. Nopeat hiilihydraatit ovat elimistön käytettäessä lähes välittömästi, ja niistä saadaan paras hyöty juoman muodossa raskaan rasituksen aikana sekä myös välittömästi kovan ponnistuksen jälkeen. (Pekola 2003, 135.)

Kolmen viimeistelypäivän ravitsemuksen tulisi koostua 70 – 75 % hiilihydraateista, 10 – 15 % rasvoista ja 10 – 15 % proteiineista. Hiilihydraattilähteiden tulisi olla monipuolisia. (Pekola 2003, 135 – 137.)

Lähteessä on yksityiskohtainen viimeistelypäivien menu sivuilla 136 – 137. Bon apetit, tout le monde!

Pohdinta: Ihminen on sitä mitä hän syö, juoksija juoksee "vatsallaan." Kuvaannollisesti siis. Ja kermajäätelö on hyvää, eivät mitkään kevyttuotteet.

KIRJALLISET LÄHTEET:
Pekola, Tapio (toim.). 2003. Maraton. Forssa: Juoksija-lehti.